#Jäkemiitti2015

Lauantaina 5.9. koitti se kauan ja hartaasti odotettu päivä, nimittäin kauneusbloggaajat kokoontuivat Järvenpäähän miittaamaan. Tämän jäkemiitin meille järjestivät ihanat Pauliina eli Kauneusgurusi sekä Neiti Minttukihara -blogin Nella. Tytöt tekivät ihan äärettömän hyvää työtä, kun järkkäsivät meille tämän päivän. Oli ihan parasta saada tällaista kivaa arkeen!

jäke

Lähdin siis huristelemaan täältä Turusta Järvenpäähän siinä puoli kympin aikoihin ja voi vitsit miten kiva oli lähteä tälle road tripille. Järvenpää näyttää aivan ihanalta ja rauhalliselta paikalta asua. Mutkittelin pikkuteitä kohti miittipaikkaa ja ihailin samalla maisemia.
Miittimme oli järjestetty kauniissa Uudessa Vanhiksessa, jossa oli todella hienot puitteet. Yllä voittekin nähdä tuota kattoa, ihana.
Saavuin perille noin kahdentoista aikaan ja hetken siinä pölistyämme aloimme syömään. Hehkutus vain jatkuu, sillä en ole ikinä syönyt niin hyvää salaattia! Meillä oli siis salaattibuffa, joka oli parempi mitä edes osasin toivoa. Salaattiin sai esimerkiksi todella hyviä pähkinöitä, herkullista pastaa, vieläkin herkullisempaa salaatinkastiketta ja muita lisukkeita. Mä haluan tietää että miten näin hyvää salaattia saa tehtyä, kasvissyöjänä syön hyvin paljon salaattia mutta mun piperrykset on niin mielikuvituksettomia ja tylsiä.
Jälkkäriksi sai vielä jäätelöä ja mä valitsin mun ikisuosikin mango-melonin sekä positiivisen yllättäjän tutti-frutin. Nannaa jälleen! Kiitokset hyvästä ruoasta Uuden Vanhiksen henkilökunnalle! :)

Meillä oli myös mielenkiintoista ohjelmaa. Ensimmäisenä Dr. Hauschkan edustaja kävi kertomassa merkin värikosmetiikasta ja erityisesti uudesta limited edition -paletista. Oli tosi kiva että saatiin Hauschkalta heti aluksi nuo paletit goodie bageista hypisteltäväksi esittelyn ajaksi, joten päästiin tutustumaan niihin paremmin. Se onkin ollut mulla nyt käytössä ahkeraan ja paletin mukana tulleita meikkivinkkauksia on pakko päästä kokeilemaan.

jäke1

Dr. Hauschkan jälkeen puhuttiin ihonhoidosta ja meille tuli kaksi edustajaa kertomaan Image Skincaresta. Merkki oli mulle ennestään täysin tuntematon, mutta kun testailtiin tuotteita paikanpäällä, niin sieltä nousi pari tuotetta jotka herättivät mielenkiinnon. Image Skincaren ideologia on "ikäänny myöhemmin" ja valikoimissa olikin kivoja heleyttäviä ja kirkastavia voiteita.

Viimeisenä meille esiteltiin L'Oréalin tuotteita ja niistä meille tuli kertomaan Lorealin edustaja Tarja Kuusela sekä meikkitaiteilija Suvi Tiilikainen. Heiltä saatiin myös erittäin kivat goodie bagit, joissa oli merkin uutuuksia.

Ja voi jumpe mitkä goodie bagit meille oli koottu! Tässä oli taas jälleen paljon paljon enemmän mitä edes osasin odottaa. Toki annettiin jo etukäteen varoituksen sana, että isompi laukku kannattaisi ottaa mukaan, sillä yhteensä neljä bagia painoivat yhdessä noin kymmenen kiloa. Huh. En kuitenkaan osannut arvata, että siis ihan oikeasti näin paljon. Suuri kiitos Pauliinalle ja Nellalle, sillä näitä ei varmasti ole koottu hetkessä!
Tässäpä taas blogiin varmasti testattavaa ja kirjoiteltavaa.

IMG_0291 IMG_0290

Aivan ihana päivä ja lähdinkin kotiin super leveä hymy huulilla! :) Seuraavaa miittiä odotellessa!