SMASHBOX STEP-BY-STEP CONTOUR KIT

smashbox

Terkut Norjasta! Saavuin tänne perjantai-iltana ja lomailen täällä heinäkuun 8. päivään asti. Vitsit miten kiva olla täällä taas niin pitkästä aikaa. Kun Joachim aloitti armeijan pohjoisessa tammikuussa, ei tänne ollut järkeä lentää viikonlopuksi, puhumattakaan pohjoiseen lentämisestä. Anyways, olen kuvannut teille vlogia ja katsotaan ryhdynkö täällä editointi puuhiin vai jätänkö ne suosiolla odottelemaan kunnes olen kotona.
Jokatapauksessa, mun piti ennen reissua tehdä valmiiksi postauksia, mutta en valitettavasti ehtinyt saada niitä kasaan joten yritän täällä ollessakin kirjoitella teille jotakin.

Halusin jo heti tulla esittelemään teille uusimman ostokseni joka lähti matkaan Gardermoenilta kun laskeuduttiin tänne Norjaan. Viivana koneesta Smashboxin hyllylle, pikainen katsaus ja Step-By-Step Contour Kit ostoskoriin. Siellä oli yllätyksekseni näitä aika paljon, vaikka monet muutkin tytöt nakkailivat näitä innolla ostoskoriin.
Tämä Smashboxin Contour Kit on saanut jonkin verran hypeä YouTubessa ulkomaalaisten vloggaajien keskuudessa. Osasin odottaa näitä olevan täällä Oslon lentokentällä ja ostopäätöksen olin tehnyt jo hyvissä ajoin. Hinta oli 339 kruunua, mikä taitaa olla about 43 euroa, joten ei ihan halvimmasta päästä, mutta mun oli pakko. En uskaltanut päästää tilaisuutta käsistä, vaan oli pakko päästä kokeilemaan.
Mulla on mukana myös Anastasian Contour Kit eli pääsin heti vertailemaan näitä. Näin ensireaktion perusteella voisin sanoa, että Smashbox vie pelin 6-0. Vaikka tässä värinappeja on vain kolme ja Anastasiassa peräti kuusi, niin todettakoot, että nämä kolme ovat vain ne jotka edes tarvitsen. Mun iholle ne pari sävyä Anastasialta on aika turhakkeita.
Tämän varjostussävy on omaan ihooni sopivampi kuin Anastasian ja saan sen häivyttymään kauniisti. Bronzer sävy on aivan mahtava ja taas osui nappiin mun ihonsävyn kanssa. Matta korostussävy on super pigmenttinen ja tykkään ihan älyttömästi! Tässä tuli myös todella hyväntuntuinen aika pienehkö sivellin, mutta sillä oli älyttömän hyvä työskennellä.
Luulen että palaan tähän paremmin vielä myöhemmin ja teen vertailun tämä vastaan Anastasia. Olkaahan kuulolla ja hankkikaa tämä ihmeessä hyppysiinne jos mahdollisuus tulee!

5 kommenttia:

  1. Oi tämä vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta! Sävyt kyllä näyttävät todella hyviltä :)

    VastaaPoista
  2. Ooooo postausta odotellen! Näyttää kyllä vähän oransseilta kun mulla on niiiiin kalpea ja kylmän sävyinen iho... Saa olla melkein harmaita varjostussävyt. Kaikki aurinkopuuteritkin näyttää mun naamassa vaan oransseilta läiskiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mun ottamat kuvat tai niiden värisävyt saattaa ehkä pikkaisen vääristää noita sävyjä.. :) Tuo varjostusväri on suht harmahtava ja vaaleahko oikeasti.

      Poista
  3. tiedätkö saako näitä mistään esim
    suomen verkkokaupoista? yritin googlata ja en löytäny :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida saada valitettavasti. :/ Jostain ulkomaisesta nettikaupasta joka toimittaa Suomeen voisi ehkä löytyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi, toivottavasti viihdyt blogissani! <3