LUMENE PARTY COLLECTION

Sain jokin aika sitten hyppysiini tämän uuden Lumenen Party Collectionin. Kokoelmaan kuuluu kuusi aivan ihanaa kynsilakkaa, kaksi päällysmascaraa sekä kolme vedenkestävää rajausväriä, joista sain yhden testiin.
Tämä kokoelma on mielestäni täydellinen tulevaan juhlakauteen ja nämä tulevatkin kauppoihin marraskuussa. Näillä kelpaa valmistautua tuleviin pikkujouluihin ja odotankin innolla, että pääsen käyttämään näitä enemmän.
Kurkataas sitten lähemmin, että mitä tähän kuuluu.

IMG_2812


Kuten sanoin, kynsilakkoja on siis kuusi. Saamassani lehdistötiedotteessa taitaa olla virhe, sillä siinä lukee että näistä kuudesta lakasta kaksi olisi suosittua Arctic Sand -hiekkalakkaa, vaikka todellisuudessa niitä on vain yksi. Tai sitten olen saanut väärän lakan, vaikka sävy ja ulkonäkö on sama. Noh, kuitenkin. Eli yksi hiekkalakka ja viisi herkullista satiinipintaista lakkaa.
Sävyt ovat vasemmalta oikealle:

38 Hopeahiekkaa
40 Tulen hehkua
37 Tähtiyöt
41 Kultaa taivaalla
39 Kimallus hiekassa
42 Tähtien sykkeessä

Kolmea näistä olen ehtinyt kokeilla, mutta kahdesta vain muistin napata kuvat. Lakka joka pääsi ensimmäisenä testiin mutta jäi paitsi kuvasta, on tuo Hopeahiekkaa - lakka. Samanlainen kuin se ihanan ihana Roosanauha -lakka, mutta vain hopea. Tykkään! <3 Hopeaa aion ostaa toisen pullon jemmaan, sillä ei tarvitse enää lutrata geelillä ja hileillä.

Kuvissa lakkaus on ehtinyt jo olla muutaman päivän kynsissä, vaikka kärjistä ehkä hieman lähtenyt. Toki mulla myös tuo kynnen muoto on sellainen, että lakka lähtee herkästi kärjistä. En saanut täysin tuota hiekkalakkaa pois kynsistä, joten oikean puolimmaisessa lakkauksessa on hieman kupruja. Kaikenkaikkiaan lakat kuivuvat mielestäni nopeasti, sillä Nude&Matt kokoelman lakkojen kanssa mulla oli lieviä vaikeuksia. Nämä pysyvät myös kauniina kauan.

Hintaa lakoilla on noin 5,90 € (5ml).

PicMonkey Collage1


Seuraavaksi suosikkini eli Glitter Top Coat Mascarat. Nämä nähtiinkin jo yhdessä meikissä, sillä käytin tuota hopeaa luomilla tässä sinisessä meikissä.
Näitä tosin on tarkoitettu käyttämään ripsissä niin ripsarin päällä tai vaikka yksinään. Toimivat mielestäni myös oikein hyvin luomella ja lopputuloksena saa kivannäköisen efektin eli kimaltelevia hilehippuja siellä täällä.
Yllätyin hieman, että näissä ei ollut varsinaista ripsivärin kaltaista harjaa vaan näissä on sellainen "muovinen putkilo". Harjalla näistä ehkä irtoaisi ripsiin enemmän glitteriä, mutta ehkä monet haluavatkin vain aavistuksen kimalletta viimeistelemään juhlalookin.
Sävyt ovat Gold ja Silver. 

Hinta näillä on noin 12,90 € (6ml).

IMG_2811
IMG_2814

Kokoelmaan kuuluu myös kolme Blueberry Vedenkestävää Rajausväriä. Näistä testiin sain yhden, eli sävyn 4, Grey Crystal. Muut sävyt ovat 1, Intense Black joka minulta löytyy jo ennestään sekä viimeisenä 3, Khaki Crystal jonka aion vielä hankkia kokoelmiini.
Saamani rajausväri on mielestäni todella upea. Siinä on metallinen hohto, jota haluan pian päästä testaamaan mustan rajausvärin päälle. Saamassani lehdistötiedotteessa olikin vinkki, että näitä metallinhohtoisia rajauksia kannattaa käyttää mustan kaverina, jolloin lopputulos on syvä sekä hohtava.
Vedenkestävyys pitää myös kutinsa, ainakin niin pitkälle kun ei hinkkaa. Tämä myös lupaa kuivua nopeasti, joka mielestäni myös pitää paikkaansa.
Näissä on pitkä ja kapea suti/applikaattori, jolla on helppo tehdä siistit ja huolitellut rajaukset. Kapealla rajauksella saa kevyet metallinhohtoiset, mutta neutraalit rajaukset tai tekemällä paksummat rajaukset saa taas erikoisen ja näyttävän lookin. Tykkään!


Hinta noin 11 € (1ml)

PicMonkey Collage


Sekä vielä viimeisenä, muttei vähäisempänä kuvausassistenttini, joka asetteli rekvisiittani hienosti järjestykseen.

IMG_6872

Tällaisia ihania uutuuksia siis Lumenelta tulossa. Mitäs te pidätte? Itse olen ainakin niin innoissani näistä. Haluan jo päästä tekemään pikkujouluihin meikkitutoriaalia! ;)

Vielä selventääkseni, että mua ei ole siis pyydetty tekemään minkäänlaista postausta tuotteista joita olen saanut. Saan siis ihan itse päättää jos haluan esitellä teille joitakin tuotteita.