Kookossuklaa-pallot

Innostuin väsäilemään itsetehtyjä herkkuja aatoksi. Norjassa J:n äiti oli ostanut kookossuklaa-palloja partiolaisilta kun myy leivonnaisia ovelta ovelle ja olivat aivan tosi hyviä. Mun teki näitä mieli ihan älyttömästi ja jouluostoksilla nappasin ainekset äkkiä koriin.
Pallot on älyttömän helppo ja simppeli tehdä, eikä se paljon aikaa tai vaivaa vaadi. Noh, huomenna on jo jouluaatto, mutta nämä olisi myös ihana joululahja jollekkin, kun laittaisi nämä johonkin nättiin rasiaan. Itselläni nämä kuitenkin jäävät joulupöytään niin söpösti koristamaan kuten myös herkutteluun tietysti.

PC235027

Tarvitset: 

3 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g voita
1 rkl kylmää vettä

+ pinnalle noin 1 dl kookoshiutaleita

Laita kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää sekaan pilkottu voi ja tasoita seos nyppimistekniikalla. Lopuksi lisää vesi ja sekoita se seokseen. Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia palloja ja kieritä palloja kookoshiutaleissa. Laita pallot jääkaappiin kovettumaan ja ne olisi myös hyvä säilyttää jääkaapissa. 

PC235031

Jos innostutte väsäämään näitä tai olette joskus näitä tehneet, kertokaa ihmeessä mitä piditte. Kertokaa toki muitakin jouluherkku vinkkejä, jos olette joitakin muita juttuja leiponeet jouluksi!

Palataan ehkäpä huomisella, jos illalla olisi hyvä väli tulla kirjoittelemaan. Ihanaa joulua teille lukijoille! 

2 kommenttia:

  1. Nam, niin hyvän näköisiä!♥ Menee varmasti itselläkin joululoman aikana kokeiluun. Kiitos vinkistä ja ihanaa joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli myös ihan superhyviä! :) Hyvää joulua myös sulle! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi, toivottavasti viihdyt blogissani! <3